Tämän päivän treeni alkoi alkulämpällä, jossa treenasin DU:ta (double under) eli hyppynarulla hyppyä niin, että yhdellä hypyllä naru menee kaksi kertaa jalkojen alta. DU:t ovat hyvä alkuverkka ja pikkuhiljaa alan niissäkin kehittyä, oma ennätys taitaa tällä hetkellä pyöriä jossakin 30 putkeen menneen hypyn tienoilla.
Päivän treenin voimaosiossa tehtiin 10 minuutin ajan jokaisella alkavalla minuutilla yksi snatch (tempaus). Tarkoituksena oli, että painona olisi noin 75% maksimitempauksesta. Tein oman sarjani 65 paunalla. Tuon voimaosion jälkeen huomasin, että ehkä olin voinut tehdä vielä hieman isommalla painolla treenin, mutta toisaalta tuli hyvä tekniikkakertaus, kun koutsi koko ajan huomioi mahdolliset virheet.
Seuraavaksi oli vuorossa push press 3x5 sarjoissa. Painona käytin 75 paunaa ja tuntui noiden tempausten jälkeen olevan ihan ok paino. Päivän metcon oli "Isabel" eli 30 tempausta aikaa vastaan. Tämän treenin minun olisi pitänyt tehdä isommalla painolla, mutta jostain kumman syystä tankoon tuli vain 60 paunaa ja aikaa meni 2:37. Hyvä aika olisi ollut noin alle 7 minuuttiakin, joten tämän treenin täytyy jatkossa muistaa tehdä huomattavasti isommalla painolla. Ehkä olisi hyvä unohtaa se, että ei tarvitse olla se nopein vaan keskittyä siihen, että nostaa raskaita painoja, koska ei se voima muuten kehity (:
Nyt olis tarkoitus siirtyä kavereiden kanssa syömään kiinalaisen keittiön herkkuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti